Koronakäyttäytyminen

Koronakriisi on muuttanut meidän kaikkien normaalia elämää, eikä meillä ole ennalta opittua toimintamallia kuinka tällaisessa tilanteessa tulisi reagoida ja käyttäytyä. Tällainen uudenlainen tilanne, johon meillä ei ole valmiita toimitapoja aiheuttaa usein pelkoa ja ahdistusta. Meillä on myös erilaisia selviytymiskeinoja, miten näitä pelkoja ja ahdistusta pyritään lieventämään.

Osa meistä seuraa tunnollisesti ja täsmällisesti viranomaisten antamia ohjeita ja on esimerkiksi jättänyt sosiaaliset kohtaamiset mahdollisimman minimiin. Monien ihmisten on taas puolestaan vaikea toimia yhteiskunnan asettamien vaatimusten mukaisesti, mutta miksi?

Normaalin elämän jatkaminen rajoituksista huolimatta voi olla osalle meistä suojamekanismi. Tällöin kiellämme ajatuksen, koska se voi olla liiankin pelottava. Meidän ihmisten on myös haastavaa muuttaa omaa käyttäytymistämme ja toimintaamme yhtäkkiä. Totuttujen tapojen muuttaminen vaatiikin yleensä askel kerrallaan etenemistä.

Yksi selitys on toki myös tietämättömyys. Vaikka monesta meistä tuntuu, että koronauutisilta on mahdotonta välttyä ja olisimme itse lukeneet kaikki mahdolliset aiheeseen liittyvät tiedotteet, niin tästäkin huolimatta kaikki eivät ole yhtä tietoisia koronaviruksen aiheuttamista terveysvaaroista ja rajoituksista. Esimerkiksi mökille matkustusta voidaan pitää turvallisena vaihtoehtona, koska siellä fyysisten kontaktien määrä on entistä vähäisempi. Samalla asiaa ei ajatella sen pidemmälle tai ollaan tietämättömiä siitä, miten juuri oma matkustus voi vaikuttaa terveydenhuollon resurssien riittävyyteen.

Asiaa voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, että hyvien ystävien tai lähisukulaisten tapaamista ei mielletä mitenkään vaarallisena toimintana. Kaupungilla kahvilla käynti keskellä kirkasta päivää ei kuulosta yhtään niin vaaralliselta, kun vaikka keskiyöllä pilkkopimeässä yksin ulkona oleminen. Olemme koko elämämme eläneet niin, että läheiset ihmissuhteet ja läheisten kanssaan vietetty aika on juuri se mikä luo turvaa ja turvallisuuden tunnetta. Tämän mielikuvan kääntäminen päälaelleen voi olla ihmismielelle yllättävänkin haastavaa, emmekä osaa nähdä uhkaa meille turvallisiksi kokemissamme asioissa.

Kaikki eivät myöskään koe koronavirusta uhkaavana itselleen. Vaikkakin virus on aiheuttanut vakaviakin oireita ja kuolemia myös nuorempien kohdalla, niin sitä pidetään silti vaarallisena lähinnä vanhemmalle väestölle. Tästä herää toki kysymys siitä, että vaikka yksilö ei itse pelkäisi tartuntaa, niin täytyy huomioida muut ja suojella riskiryhmiä. Tämän asian huomioon ottaminen on hetkittäin haastavaa.
Asiaa voidaan tarkastella filosofi Peter Singerin esimerkin pohjalta. Jos työmatkalla kuulisit pikku lapsen avunhuutoja viereiseltä rannalta, niin todennäköisesti rientäisit auttamaan. Lapsen auttaminen ja rannalle turvaan vieminen on sinulle suhteellisen helppoa, vaikka kalliit uudet vaatteesi kastuvat ja ovat pilalla. Todennäköisesti tästä huolimatta kokisit tehtäväksesi pelastaa lapsen. Mutta miten tilanne muuttuu, kun kuolemanvaarassa oleva lapsi onkin kauempana ehkäpä jopa toisessa maassa. Voisimme kuitenkin pelastaa lapsen antamalla uusien vaatteiden verran rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kun asiat eivät kosketa suoraan meidän omaa lähipiiriä ja tapahtuvat jossain kauempana, niin ne eivät monestikaan tunnu meistä niin todellisilta ja merkityksellisiltä.

Toki myös meidän persoonallisuutemme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme uusiin rajoituksiin ja erityksissä olemiseen. Tarpeemme eroavat ja erityksissä oleminen tuottaa toisille meistä paljon enemmän haasteita ja ahdistusta. Toisille taas pakollinen pysähtyminen ja oma rauha voi tuntua jopa helpottavalta.

Niin reaktiomme, toimintamme kuin ajatukset sekä kokemamme tunnetilat ovat tässä tilanteessa vaihtelevia. Yritetään silti kaikki muistaa, että me olemme tässä YHDESSÄ!

Kirjoittanut: Katja Putkinen, psykologi

Kuva: Maija Juhala